tiistai 7. heinäkuuta 2015

Mitä HR:n ja headhunterin tulisi tietää digitaalisesta aineistonhallinnasta?

Keskustelin ammatillisen kollegani kanssa, joka toimii Yhdysvalloissa DAM konsulttina. Hän kertoi, että suurissa yrityksissä Yhdysvalloissa, DAM ymmärrys on vielä järjestelmätasolla. Alustojen ja järjestelmien tärkeys on selkeästi tiedostettu, ja alalle syntyy jatkuvasti uusia toimijoita, joten markkinoita on. Toisin on henkilöstön laita. DAM on uusi toimiala, jonka parissa työskenteleville tarjotaan lisääntyvässä määrin erilaisia töitä, mutta haasteita on rekrytoinnin kanssa.

Hienoa. Mikä sitten on ongelmana? Tarpeen ja osaamisen tiedostaminen, oikeiden kyvykkyyksien tunnistaminen ja rekrytointi. Toki ensin asialle pitää saada johdon tuki. Toinen vaihtoehto on ulkoistaa tiettyjä osaamisen alueita, mutta sekin vaatii vastuuhenkilöltä osaamista. Täytyy tietää, mitä osaamista ja toimintoja tarvitaan. Digital asset manager, digitaalinen omaisuudenhoito, kuvaa hyvin sitä, että kyse on todella digitaalisen omaisuuden hoitamisesta.

Suomessakin alustat ja järjestelmät ovat kehittyneet, ja niiden merkitys tiedostetaan. Suomeen on siis syntymässä kokonaan oma toimiala järjestelmien ympärille koulutuksineen ja työpaikkoineen. Tästä HR:n ja headhunterien pitäisi olla tietoisia. Tämä on suuri mahdollisuus heillekin, ja erityisen tarpeellinen tämän osaamisen kartoittaminen on monille yrityksille jo tänä päivänä.

Digitaalisen aineistonhallinnan ympärille kyvykkäitä, kehityskelpoisia henkilöitä löytyy varmasti esim. valokuvaajien, arkistonhoitajien, IT:n tai muotoilun piiristä. Realistinen hakuprosessi, jossa hakijalta ei odoteta koko prosessin kaikkien osien hallintaa, auttaa varmasti hyvien ihmisten löytämisessä. Oma polkuni on kulkenut  DAM -konsultointiin graafisen teollisuuden kautta.

Joka tapauksessa yksi totuus on ilmeinen: Miehittämätön aineistonhallintajärjestelmä ei maksa koskaan itseään takaisin, ja todennäköisesti hankkeena epäonnistuu.




maanantai 29. kesäkuuta 2015

Tiedätkö, ettet tiedä ?


Kun tiedät, että et tiedä, alat kuunnella ja hankkia tietoa. Kun et tiedä, ettet tiedä, voit luulla jo tietäväsi. Tästä keskusteltiin Lontoossa paljon. On hienoa, kun voit sanoa, että et tiedä, koska silloin olet jo ottanut monta edistyksen askelta.

Digitaalisen aineistonhallinnan ympärillä tämä on täyttä totta. Moni yritys tulee juuri esim. Lontooseen silloin, kun ymmärtävät, että heidän pitäisi ymmärtää aiheesta ensin enemmän, ennen kuin lähdetään hankkimaan mitään järjestelmää. Tai ennen kun päivitetään vanha järjestelmä uuteen. Ei tiedetä, mitä pitäisi tietää, ja tullaan oppimaan sitä.

Ensimmäisessä vaiheessa tunnistetaan tarve ainoastaan kuvien säilyttämisen tarpeelle. Välttämättä siinä vaiheessa ei kiinnitetä paljoakaan huomiota siihen, mikä voisi olla oma tarve, tai millaiseksi omat tarpeet muodostuvat tulevaisuudessa. Samoin roolitukseen, resursseihin ja prosessiin ei osata tarttua. Moni yritys elää tällaisen kuva-arkiston kanssa pitkäänkin. Vaikka tarpeet kehittyisivät, niitä ei osata liittää kokonaisuudeksi. Hyvä kysymys itselle esitettynä on, miksi tallennan mitään?

People, processes and technology. Näistä on tämän ajan aineistonhallinta tehty. Toimiva aineistonhallinta palvelee laajasti eri toimintoja: taittajia, kanavia, verkkokauppaa, kumppaneita ja koko liiketoimintaa. Koko kuvion ytimessä pyörii teknologia, jota ruokitaan oikealla tekemisellä, metadatalla, materiaaleilla ja työnkuluilla. Metadata ja sen hallinta pyörittää hyvin johdettua aineistonhallintaa.

Mitä sinä ja yrityksesi tiedätte aineistonhallinnasta?

perjantai 26. kesäkuuta 2015

Lontoon DAM 2015

Nyt se on jälleen nähty. DAM kokoontuminen, jossa niin järjestelmien toimittajat kuin alan asiantuntijat esittäytyvät vaikuttavilla puheenvuoroillaan. Jälleen parasta antia seminaarissa olivat case-esimerkit siitä, miten DAM toimii yrityksen sisällä, ja miten kurinalaista hyvän prosessin aikaansaaminen on. Ja miten se myös palkitsee tekijänsä.

Tänä vuonna tapasin useita yrityksiä kuuntelemassa puheenvuoroja, verkottumassa, sekä hankkimassa tietoa siitä, millainen järjestelmä pitäisi hankkia. Isoja, kansainvälisiä, tuttuja brändejä, joiden verkkosivut ovat vaikuttavia ja materiaalia on paljon jaettavana. Yllätyin siitä, kuinka pienillä resursseilla projekteja hoidetaan suurissa ja kansainvälisissä yrityksissä. Itse asiassa he ovat myös itse huomanneet, että DAM vaatii aikaa ja resursseja.

Iso autonvalmistaja kertoi minulle, että mainostoimisto tarjoaa heille jatkuvasti palvelujaan aineistonhallinnassa. Heidän tavoitteensa on kuitenkin ottaa kaikki ohjat omiin käsiin, jopa niin, että järjestelmä hankitaan itselle, ei pilvipalveluna. Tämä on harvinaista tänä päivänä, koska pilvipalvelut vastaavat hyvin asiakkaiden tarpeisiin, ja integraatiot muihin järjestelmiin ovat mahdollisia paremmin nykyään kuin aiemmin. Kannattaa miettiä tarkkaan, onko tarkoituksenmukaista hankkia henkilöitä ylläpitämään teknistä infraa, ennemmin kannattaisi panostaa henkilöihin, jotka ylläpitävät sisältöjä ja aineistoja siten, että järjestelmä palvelee tarkoitustaan.

Time to market, monen järjestelmätoimittajan taikasana. Se tarkoittaa sitä, että hyvä prosessi mahdollistaa nopeamman markkinoille pääsyn, nopeamman myynnin aloituksen, ja nopeamman kassavirran yritykselle. Kuvat, taitot, mainokset, markkinointi, kanavat...koko prosessi nopeutuu, kun sitä johdetaan hyvin. Ja sitä johdetaan parhaiten yrityksen sisältä käsin, ei kumppaneiden toimesta, mutta kumppaneiden kanssa yhteistyössä.

Ensi vuonna uudelleen. DAM Lontoo keräsi tänä vuonna entistä enemmän väkeä, joka sekin kertoo siitä, että tietoa tarvitaan, ja sitä tullaan hakemaan.

torstai 30. huhtikuuta 2015

Mitä 3 M opettaa aineistonhallinnasta?

Tutustuin juuri ison, globaalin yrityksen, 3 M:n, tapaan hallita aineistojaan. Yritys on rakentanut vuodesta 1998 käytäntöjään aineistojen hallinnointiin ja arkistointiin. Tavat ovat kehittyneet jatkuvasti, ja yksi tärkeimmistä kehityksen moottoreista on oma oppiminen ja kasvu aiheeseen.

Yritys pitää tärkeimpinä tekijöinä aineistonhallinnan strategiassaan viittä lähtökohtaa:

- käyttäjäkokemus
- korkealuokkainen sisältö
- sosiaalisuus
- kaupallisuus
- korkealuokkainen toimivuus

Tämä on erinomainen lähtökohta toimivalle aineistonhallinnalle. Näiden lisäksi he ovat määritelleet mitä tämä tarkoittaa tekemisen tasolla:

- DAM:in toiminnallisuus; standardit, prosessit, joustavuus, luodinkestävä teknologia
- läpinäkyvyys muiden hankkeista ja johdonmukaisuus
- oikeuksien hallinta
- luottamus käyttäjien palautteeseen ja ennen kaikkea luovien ihmisten palautteeseen
- juridisten määräysten ja ohjeiden noudattaminen

Jotta 3 M on päässyt tähän asti toiminnassaan, hekin ovat kompastelleet matkallaan, niinkuin kaikki muutkin. Suurimpina kompastuskivinään heillä on ollut:

- monta erillistä, hajanaista varastointitapaa aineistoille
- orpoja aineistoja ilman metadataa tai muuta tunnistetta
- aineistojen uudelleentuottaminen
- turvattomat tavat aineiston säilyttämiseen
- heikko yhteistoiminta ja heikot prosessit
- käyttäjien tunnistamiseen liittyvät haasteet
- puutteellinen näkyvyys muiden hankkeista, läpinäkyvyys
- taloudelliset esteet projektille

Todennäköisesti olet myös törmännyt näihin esteisiin ja haasteisiin omassa organisaatiossasi. Nämä samat teemat toistuvat jatkuvasti kaikkialla aineistonhallintaprojektien ympärillä.

Summa summarum, mitä tarvitset onnistuaksesi, tarvitset loistavat järjestelmäntoimittajat, IT kollegat, taloudellisen tuen, ja ennen kaikkea projektin omistajuus on oltava kunnossa. Näiden tekijöiden avulla järjestelmäinvestointi alkaa myös maksaa itseään takaisin.





keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Onko DAM edelleen kuvapankki?


Mikä on muuttunut viime vuosina?


Viimeisen kymmenen vuoden aikana viestinnän ja markkinoinnin digitaalisten materiaalien tallennusta on tehty monin eri tavoin. Edelleen hyvät käytännöt tuntuvat olevan omat jaetut verkkolevyt, sekä muut ulkoiset tallennusvälineet. Myös puhutaan sujuvasti kuvapankista.

Seurasin eilen mielenkiintoista Henry Stewartin ajankohtaisseminaaria, jossa neljä alan asiantuntijaa arvioivat DAM toimialan kehittymistä ja sen trendejä. Asiantuntijat totesivat edelleen samoja asioita kuin jo vuosia ovat toistelleet.

Ensimmäinen ja tärkein asia yli kaiken, on aineistonhallinnan näkeminen viestinnän ja markkinoinnin strategian toteutuksessa, eli siellä, missä päätetään kanavat ja mitä tallennettavalla aineistolla halutaan saavuttaa. Yrityksissä voidaan miettiä enemmän sitäkin, olisiko tallennettava ja jaettava materiaali muutettavissa rahaksi jollain tavoin. Mutta ennen sitä olisi laitettava aineistonhallinta järjestykseen, ja rakennettava prosessi sen ympärille, jos sitä ei ole.

Monet ns. DAM järjestelmät toimivat edelleen kuvapankkeina, ja usein vielä aika kalliina sellaisina. Järjestelmät mahdollistaisivat kuitenkin paljon nykyistä laajempaa ajattelua peruskäytön ympärille. Kuten integraatiot muihin tietokantoihin tai järjestelmiin, liiketoiminnan tavoitteista kumpuavaa aineistonhallinnoinnin ajattelua ja toimintaa sekä ne toimivat käytännöt. Parhaimmillaan aineistonhallinta palvelee markkinoinnin, viestinnän ja myynnin intohimoista tangoa.

Eilisessä seminaarissa todettiin jokavuotisen tradition mukaisesti, että muutoksen johtaminen on yksi suurimmista haasteista yrityksissä. Oman kokemukseni mukaan muutoksen johtamisen yksi keskeisimpiä asioita on viestittää tiimille edut ja hyödyt mitä järjestelmän avulla saavutetaan. Lisäksi vastuullisen superuserin olisi vielä hyvä olla aiheesta innostunut ja motivoitunut.

Mihin ollaan menossa?

Tässä alla olevassa, jokavuotisessa kuvassaan, Scott Brinker kuvaa ansiokkaasti nykyistä eri alustojen maailmankarttaa. Kuva ei ole täydellinen, eikä voikaan olla, koska alustojen määrä tuplaantuu vuosittain. Samalla myös toimijat ostavat toisiaan, ja kehitys on jatkuvaa. 


Kuva kertoo järjestelmän ostajalle sen, kuinka vaikeaa on miettiä omaa tarvettaan siitä lähtökohdasta, mitä järjestelmien toimittajat tulevat yritykselle myymään. Tärkein vaihe hankinnan tekemisessä on miettiä ensin omaa tarvettaan, ja sitä, mitä halutaan saada aikaiseksi.

torstai 25. syyskuuta 2014

So dead!

Tämä herätys tulee aina säännöllisin väliajoin, milloin miltäkin taholta. Tänään uutisten perusteella ollaan kuoppaamassa Anttilaa. Kivijalkakauppa on kuollut. Viimeiset 10 vuotta olen kuunnellut, kuinka "print is dead", tai sitä, että KAIKKI ostaa nykyään KAIKEN verkkokaupasta.

Just. On aina helppoa alkaa yhtyä laumana tuollaisiin ajatuksiin. Kuitenkin kaikessa kyse on liiketoimintojen uudelleen muovaamisesta ja mahdollisuuksiin tarttumisesta. Ajatteleminen on haastavaa, eikä sitä aina osata, ja siksi on helpompaa yhtyä laumaan. Olen viime aikoina inspiroitunut Ville Tolvasen ajatuksista, häntä kannattaa seurata, koska toivon sen ajattelun leviävän epidemian tavoin. Seuraa vaikka täältä: http://villetolvanen.com/.

Herätys kirjapainot!


Eräässä keskustelussa viime viikolla tuli esille, että tilauskirjapainon edustaja oli empinyt digitaalisuuden olevan uhka painoille. Tähän fiksu, digitaalisuuden evankelista oli todennut, että ei se ole uhka painoille, ehkä painokoneille.

Mikä mahdollisuus digitaalisuus onkaan painoille, jotka hallinnoivat asiakkaiden dataa ja tilaushistoriaa! Olen edelleen painofani siinä, että mielestäni se on mahtava ympäristö innovoida uutta. Uusia toimintamalleja, uusia tuotteita, uusia ideoita, ihan mitä vaan. Suuri mahdollisuus on juuri siinä suuressa määrässä asiakkaiden dataa, jota painot ylläpitävät. Miten niitä asiakas voisi hyödyntää, ja miten paino voisi luoda sen avulla uutta liiketoimintaa auttamalla asiakastaan siinä? Vai onko niin, että joku muu keksii sen tavan ennen painoja?

Integroituminen


Integroitumisesta puhutaan paljon. Markkinoinnin, myynnin ja viestinnän integraatioon liittyvä keskustelu on varsinkin kiinnostanut minua siinä määrin, että olen seurannut  sitä paljon. Mahdollisuudet ovat upeat digitaalisessa maailmassa nykyisillä tekniikoilla ja työkaluilla. Minä kuulun siihen joukkoon, joka mielellään näkee mahdollisuuksia joka paikassa.

Yritysten kanssa keskustellessa kuitenkin pian herää kysymys, miten integraatio voisi voittaa kulttuurin? Muutos on tuskastuttavan hidasta. Tiedostetaan jo, missä pitäisi olla mukana, mutta "ei kenenkään tontti" on yrityksissä liian suuri. Siltä tontilta puuttuu ihminen, joka lähtisi viemään muutosta yrityksen sisällä. Moni yritys on kiitettävällä tavalla aloittanut jostain, ja oppinut lisää tekemällä, mutta vielä on liikaa niitä, jotka eivät tee mitään, eivät edes aloita.

Digitaalinen aineistonhallinta


Digitaalinen aineistonhallinta on siitä hyvä paikka aloittaa, että tiedostoja on anyway, kuvia, videoita, powerpointteja ja kaikenlaista muuta. Mietitään hyvä luokittelu, hakusanat, ja aletaan järjestää materiaaleja. Ja tehdään siitä tapa. Sinä päivänä, kun ollaan valmiita lähtemään kaikkiin maailman kanaviin vauhdilla, niin eipä tarvitse miettiä, mistä otetaan aineistot, kun nehän on jo järjestyksessä, ja mahdollisesti integroitavissa niin kanaviin, tuotannon työnkulkuihin kuin vaikkapa tuotetietojärjestelmään ja verkkosivustoille.

Aloita tästä, se palkitsee yrityksesi, vaikka et vielä tietäisi, mihin suuntaan ja kanaviin ollaan matkalla.

Sanotaan, mitä sanotaan, mikään ei ole dead, joka vielä on elossa.





sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

DAM Lontoo ja sen anti

Lontoo DAM


Henry Stewart events onnistui jälleen kokoamaan mielenkiintoisen paketin aiheesta kiinnostuneille. Joku kuvailikin henkeä lähes uskonnollisen kokouksen hurmokseksi, varmaan se aika ajoin siltä tuntuikin, mutta ehkä kysymyksessä oli kuitenkin samasta aiheesta innostuneiden ihmisten kokoontumisajot. 





Pari mielenkiintoista yritystä, Oxford University Press, ja NET-A-PORTER, jotka molemmat avasivat tapaansa ajatella tänä päivänä, antavat ajattelun aihetta näiden digitaalisten materiaalien käyttämiselle. Molemmilla digitaalisen aineistonhallinnan (DAM) kautta, ja sen avulla, tehdään tuottavaa liiketoimintaa. DAM järjestelmä toimii siis alustana, jonne on tallennettu tiedostot, niihin liittyvä metadata, ja sitä kautta toiminnallisuus. 

Oxford University Press


Maailman suurin akateeminen kustannustalo, Oxford University Press (per. 1586), julkaisee 40 eri kielellä oppimateriaaleja. Materiaalit julkaistaan sekä painettuna että digitaalisina. Digitaalisen aineiston määrä on melkoinen, koska myytävän materiaalin määrä on yli 110 miljoonaa kappaletta, ja julkaisujen määrä on yli 6 000 kappaletta. 

Oxford University Press julkaisee, tuottaa ja hallinnoi materiaaleja ja myy niitä. He eivät omista yhtäkään painokonetta enää. Kaikki painaminen tehdään ulkoistettuna joko kaukoidässä tai Puolassa. 

Sisältöjen muuttaminen rahaksi on heidän liiketoimintansa perusta. 

Yhä enemmän ihmisiä työskentelee tämän datan hallinnoimisen parissa, luokittelemalla, organisoimalla, ohjelmoimalla ja luomalla uusia liiketoiminnan malleja. 


NET-A-PORTER


Lontoosta käsin toimiva NET-A-PORTER on yksinkertaisesti merkkituotteiden verkkokauppa. Heidän liiketoimintansa mahdollistaa loistavasti toimiva IT-osasto, joka hallinnoi myytävien tuotteiden digitaalisia materiaaleja DAM järjestelmän avulla. Näistä materiaaleista NET-A-PORTER on laajentunut olemaan myös kustantamo. Heidän uusin avauksensa on PORTER -magazine, jonka voi tilata kotiin. Muodin huippulehti. Myös toinen lehti, miehille suunnattu MR PORTER, on jo olemassa. Tämän lisäksi he panostavat erilaisiin applikaatioihin, joiden avulla he ovat asiakkaidensa iholla monilla eri tavoilla. 

Tämä on mielestäni loistava esimerkki painoteollisuudelle siitä, että sisällöt laajenevat verkosta printtiin, käytetään mahdollisimman monia kanavia.

Heilläkään digitaalisten materiaalien hallinnointi ei ole kysymys sinällään, vaan se, miten sillä tehdään rahaa. 

On aina mielenkiintoista katsoa, millaisia työpaikkoja tällaisissa yrityksissä on tarjolla. Osa liittyy taloushallintoon, osa ostamiseen ja markkinointiin. Mielenkiintoisia poimintoja ovat markkinoinnin analyytikot, CRM analyytikot, e-mail markkinoinnin osaajat, ohjelmoijat ja sosiaalisen median toimittajat. Näitä paikkoja on noin puolet avoinna olevista paikoista. 


Mihin huomio kohdistuu tänä päivänä


Päivien aikana käydyissä keskusteluissa, esityksissä ja paneeleissa nousivat muutamat kohdat esille:
- Liiketoiminnan tavoitteet on kaikessa tekemisessä (markkinointi, viestintä, järjestelmät) pidettävä ensimmäisenä. Ei siis järjestelmä edellä
- Siilot, joita edelleen on paljon organisaatioissa, pitäisi saada tekemään enemmän yhteistyötä toistensa kanssa 
- Muutoksen johtaminen nousee joka vuosi uudelleen ja uudelleen keskeiseksi keskustelunaiheeksi
- Mittaaminen, oikeuksien hallinta, metadata, järjestelmän vaihtamiseen liittyvät ongelmat
- Älä yli-investoi, vaan mieti, mitä aiot tehdä

Erinomainen paketti, joka opetti paljon, ja avasi silmiä monessakin mielessä. Käy vielä katsomassa tämän linkin kautta, kuinka paljon dataa verkkoon ladataan eri kanavien kautta. 
http://pennystocks.la/internet-in-real-time/





tiistai 15. huhtikuuta 2014

Maailma muuttaa markkinointia – ja liiketoimintaa

Maailma muuttaa markkinointia – ja liiketoimintaa

Näin on päässyt tapahtumaan viimeisten 10 vuoden aikana. Sen jälkeen, kun world wide web syntyi, muutos alkoi. Ensin hylkäämällä kaikki entinen; printti on kuollut, sanomalehtiä ei osta kukaan, paperiton konttori on syntynyt. Kaikilla alueilla muutos tapahtui, ja se on käynnissä edelleen. Muutos on nopeaa edelleen, vanhaa kuolee ja uutta syntyy kiihtyvällä tahdilla.

Tämän päivän suurin muutos on tapahtunut teknologian ja markkinoinnin liitossa. Perinteinen markkinointi on nyt digitaalista. Näin myös liiketoiminta on muuttunut digitaaliseksi, ei vain markkinointi. Tänä päivänä yhä suurempi osa myyntiä generoituu verkon välittämän tiedon kautta, tai ostotapahtuma suoritetaan verkossa, jolloin sivusto itsessään on liiketoimintaa (esim. verkkopankki).
Kuluttajan kokemus on myös tärkeämpää kuin koskaan, koska kuluttajalla on myös kanavat käytössään välittömästi niin hyvässä kuin pahassakin – brändisi puolesta tai sitä vastaan.

Markkinoinnin metatrendit

Seuraava jaottelu on Scott Brinkerin lähteitä mukaellen koostettu tiivistelmä.

1. Markkinoinnin ensimmäisenä metatrendinä on traditionaalisen markkinoinnin muutos digitaaliseksi:
- sisältö on edullisesti jaettavissa sekunnin murto-osassa miljoonille ihmisille
- sisällön tuotanto jakeluun tapahtuu välittömästi
- sisältö on helposti muokattavissa ja päivitettävissä
- voit helposti mitata ja seurata vuorovaikutusta yleisön kanssa

Ja kaiken digitaalisen mahdollistaa ohjelmisto sen takana. Digitaalisuus on siis enemmän kuin uusi media tai kanava, se mahdollistaa siis kokonaan uuden liiketoiminnan.

2. Toisena metatrendinä voidaan nähdä markkinoinnin perinteisen jaottelun (maksettu mainonta/sponsorointi, ansaittu media, omistettu media) yhdentyminen erillisistä siiloista toisiaan ruokkivaksi kehäksi.

3. Kolmantena metatrendinä on perinteisen outbound -markkinoinnin muuttuminen inbound -markkinoinniksi. Ennen markkinointimme toimi kuten lähetin, joka lähettää signaalia ympäristöön, nyt tavoitteena on se, että magneetin tavalla vedämme yleisöä itseemme.

Oleellista on se, että tavoittelemamme yleisö haluaa itse kommunikoida kanssamme, tai seurata mitä viestitämme itsestämme.

4. Neljäntenä kohtana nähdään markkinointi ja viestintä viestittämässä, tekemässä kommunikaatiota. Nyt markkinoinnin ja viestinnän rooli on tuottaa kokemuksia. Parhaimmillaan se on tarinankerrontaa, huonoimmillaan puskevaa markkinointia, jota kuluttaja haluaa välttää.

Kun markkinoinnin ja viestinnän tehtävänä on tuottaa tarinoita, asiakasrajapinnan tehtävänä on toteuttaa asiakaskokemuksia. Kaikki liittyy kaikkeen, ja nyt viimeistään kannattaa opetella "tarinan jalkauttaminen". Kuilut asiakaskokemuksessa tulevat pääsääntöisesti siitä, että lupauksen ja lunastuksen välillä on liian suuri etäisyys.

5. Muistattehan kuningasparin AD+copy. Vähättelemättä kummankaan merkitystä tänä päivänä, niiden rinnalle on noussut toinen kuningaspari koodi+data. Jälkimmäinen pari edustaa tämän päivän tuotantoa, tehdasta. Markkinoinnin ja viestinnän  tehtävänä on hyödyntää niitä koodeista koottuja työkaluja, jotka mahdollistavat viestin levittämisen juuri sinne, ja sellaisena, kuin pitääkin.

Alustat ja työkalut palvelevat viestin luomista, levittämistä, tiedon hallinnointia ja tulosten mittaamista.

6. Jäykistä (suunnitelma, tuotanto, levitys, mittaus) suunnitelmista edetään ketteriin toteutuksiin.

7. Toimistoista inhouse markkinointiin. Mieleeni tuli vanha slogan vuosien takaa, jossa mainostoimiston omassa ilmoituksessa mies kysyy: Miksi käyttäisin mainostoimistoa, leikkaanhan hiuksenikin itse. Niin, siltä se kieltämättä näyttikin.

Mainostoimiston tai markkinointitoimiston tehtävänä on tuottaa asiakkaalle strategista apua, tukea ja osaamista edelleenkin. Kuitenkin sisällön tuottaminen siirtyy entistä enemmän asiakkaan omalle vastuulle. Hyvässä yhteistyössä molemmat voittavat, kun molemmat tekevät oikeita asioita. Siksi on nähtävissä, että myös toimistojen roolit tulevat pirstaloitumaan. Näemme jo nyt toimistojen kirjossa, ja myös muissa markkinoinnin ja viestinnän palvelujen tarjoajissa seuraavia rooleja:

- perinteisiä toimistoja tekemässä TV-, printti- ja radiokampanjoita
- digitoimistoja tekemässä webbisivustoja, appseja ja digitaalisia kampanjoita
- PR toimistoja, sosiaalisen median toimistoja ja niiden sekoituksia
- sisältömarkkinointi- ja inbound -markkinoinnin toimistoja
- strategisia markkinoinnin ja johtamisen konsultteja
- systeemi-integraattoreita ja ulkoistettuja teknologian tarjoajia
- design-yrityksiä
- datan hallinnointiin ja analysointiin keskittyneitä yrityksiä
- tutkimusyrityksiä, jotka perinteisesti konsultoivat IT osastoja
- ohjelmistojen myyjiä, jotka tarjoavat myös palvelinvuokrausta

Tässä vain osa mahdollisista toiminnoista, joita on syntynyt.

Nämä edellä mainitut asiat johtavat myös siihen, että yritysten markkinoinnin ja viestinnän roolituksissa nähdään varmasti muutosta, yhdentymistä, tiimiytymistä ja roolien uudelleen arviointeja.






sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Onko asiakkaiden käyttäytyminen kasvua luovaa?

Osallistuin mainioon Median Tulevaisuus -seminaariin viime viikolla VTT:llä. Monia ajatuksia herättäviä puheenvuoroja median tulevaisuudesta, ja monia ajatuksia herättäneitä keskusteluja seminaarin jälkeen.

Kävin myös toisaalla viime viikon aikana keskusteluja asiakkaiden ostokäyttäytymisestä.

Aloitetaan helposta. Kävin keskustelua kaakkoissuomalaisen henkilön kanssa siitä, kuinka mukavaa on maaseudulla, kun on lähikauppias, joka jaksaa vuodesta toiseen palvella asiakkaitaan pienissä ja isommissa tarpeissa. Hän kertoi oman paikkakuntansa kyläkauppiaasta, jota hän tuki käymällä ostoksilla lähes päivittäin, ja pyrki ostamaan kyläkaupasta kaiken mahdollisen. Lihat ja kalat olivat niitä, joita haettiin muualta, mutta muuten asioitiin siellä.

Tuli aika, jolloin 10 kilometrin päähän avattiin iso Prisma. Kuinka kätevästi sieltä saakin kaiken. Kyläkauppias myönsi tappionsa, ja sulki ovensa. Kyläläiset harmistuivat hänelle. Miksi näin, nythän heillä ei ole edes mahdollisuutta hakea täydennyksiään sieltä. Olisivat toimineet omalla ostokäyttäytymisellään ajallaan.

Toinen herätys tuli keskustelusta, kuinka kätevää on verkkoshoppailu. Voit siis tilata vaikka Italiasta kivannäköisiä vaatteita kotisohvalta. Tilauksen jälkeen jäät vaan seuraamaan netistä, kuinka DHL lähtee liikkeelle, näet kaikki pysähdyspaikat ja katsot millaista reittiä vaatteesi tulevat - kohta ne ovat minulla, jaksan odottaa, kun saan samalla seurata lentokoneen liikkeitä. Vaatteet saapuvat perille, ja voi, kolme neljästä ei sovi minulle. Ei haittaa, voinhan palauttaa ne korvauksetta, ja taas seurata, kuinka DHL kuljettaa paketin perille. Toki kannatan ekologisuutta ostoksissani.

Mennään isompiin asioihin. Median tulevaisuus -seminaarissa käsiteltiin median häviäjiä ja voittajia. Mainostuotot ropisevat sekä sanoma- että aikakauslehtipuolella kohisten, kuten myös levikit. Luemmeko vielä sanomalehtiä kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden kuluttua? Onko käyttöliittymä edes oleellinen, jos se onkin älypaperi? Ei sitä kukaan vielä tiedä. Ei mainostajakaan. Eikä edes ajattele sitä, vaan miettii, kuinka asiakkaat tavoitetaan.

Kuka on voittaja mainosmarkkinoilla tämän tutkimuksen perusteella? Vastaus: Google ja Facebook. Ymmärrettävää. Mihin mainoseurot siis menevät ja missä ne luovat kasvua? Ei juurikaan Suomessa. Mitä tapahtuu meidän mediataloillemme? Kenen omistuksessa ne ovat kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden kuluttua? Mielenkiintoisempaa on kuitenkin se, mitä ne innovoivat.

Pitäisikö mainostajan ajatella kasvua luovia kysymyksiä ollenkaan? Mainostajan mielenkiinto kohdistuu siihen, miten tavoittaa asiakkaat, ja palveluntarjoajien tehtäväksi jää luoda kiinnostavia medioita mainostajalle.

Mielestäni kuitenkin kannattaa miettiä, mistä tuotteensa ostaa ja ketä haluaa hankinnoillaan tukea. Jostain on hyvä aloittaa. Jos vaikka uusisin Hesarin tilauksen.


sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Innovoinnista suunnitelmallista toimintaa?

Olen seurannut mielenkiinnolla median siirtymistä maksumuurien taakse, niiden ansaintalogiikan kompurointia ja hyppäämistä kylmään veteen ilman tietoa kuluttajien todellisesta käyttäytymisestä tulevaisuudessa. Vain epävarma on varmaa tässä tilanteessa, ja silti on toimittava, luotava uusia käytäntöjä, ennustettava tulevaa.

Miten yritykset varsinkin mediaan liitännäisillä aloilla voisivat suhtautua innovointiin? Tuottaako se heti, kohta vai koskaan tehtyjä investointeja takaisin?

Innovaatio

Mikä on innovaatio? Lyhyt määritelmä voisi olla uusi tuote, uusi tuotantotapa, uusi markkina, uusi idea, uusi käytäntö, tai jokin näiden yhdistelmä.
Tekes on määritellyt innovaation seuraavasti: "Innovaatio tarkoittaa kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla hyödynnettyä tietoa ja osaamista."

Idealähtöinen vai haastelähtöinen innovointi

Monet hyvät ideat ja innovaatiot löytyvät lähempää kuin uskommekaan. Voimme yrityksissämme miettiä ja yrittää keksiä uusia ideoita, joka on usein pitkä tie markkinoille ja kasvavaan liikevaihtoon ja -voittoon. Tämä tapa on myös vaikeasti johdettava ja mitattava. Idea syntyy kun se on syntyäkseen -tyyli.

Toinen, parempi ja nopeampi, tapa on etsiä olemassa olevasta omasta toiminnasta tai asiakaskunnan parista haasteita, ja löytää niihin ratkaisuja. Silloin päästään olemassa olevien haasteiden pariin, joista löytyy usein myös skaalaetuja, ja ideaa voidaan monistaa muihin vastaaviin haasteisiin.

Haasteista lähtevä innovointi antaa myös mahdollisuuden rajata haaste, jonka perusteella voidaan ratkaista, resursoida ja ratkaista haaste ennen investointeja. Kun investointeja lähdetään tekemään, tiedetään miksi investoidaan ja mitä tuottoja investoinnille voisi odottaa. Tämä on vaikeampaa, kun lähdetään ideoimaan uutta tuotetta mahdollisille markkinoille mahdollisilla investoinneilla ja hyvin epävarmoilla tuotoilla.

Yksin vai yhdessä? 

Löytyykö paras viisaus yrityksen sisältä? Monessa tapauksessa ei löydy. Löytyykö se toimialalta? Ei välttämättä ollenkaan. Avoin innovointi voi tapahtua myös kertomalla haaste tai ongelma suurelle yleisölle verkon kautta vaikkapa kilpailun muodossa. Ei ole ennenkuulumatonta, että öljyinsinööri ei keksi ratkaisua öljykatastrofin torjuntaan, vaan ratkaisu tulee rakennusalan insinööriltä, joka oli löytänyt ratkaisun valuvan sementin kovettamiseen.


Kuinka teillä toimitaan?

Mikä on sinun organisaatiosi tapa etsiä uutta innovaatiota? Osa innovaatioista kuolee ennen julkaisemistaan, osasta tulee menestystarinoita - jopa sattumalta. Pääasia on elää ajan hermoilla, innovoida ja toimia.

Seuraamalla markkinoiden kehittymistä, asiakkaiden käyttäytymistä ja toimia rohkeasti olemassa olevien todennäköisyyksien perusteella.

Albert Einsteinin sanoin:"If I had an hour to save the world, I would spend fifty-nine minutes defining the problem and one minute finding solutions."






tiistai 3. heinäkuuta 2012

DAM Lontoo 2012

Tarjolla oli jälleen mielenkiintoinen läpileikkaus digitaalisen aineistonhallinnan tilanteesta,  haasteista ja inspiroivista käytännön esimerkeistä.

Voit aloittaa asiaan tutustumisen katsomalla oheisen linkin kautta sitä, mikä tekee sekä digitaalisesta aineistonhallinnasta, että niiden ympärille rakentuvista prosesseista merkityksellistä juuri tänään.

http://www.youtube.com/watch?v=1aconjR6uH4

Ympäri maailmaa saapuneiden osanottajien kesken käytiin mielenkiintoista keskustelua muun muassa siitä, mikä tekee digitaalisen aineistonhallinnan haasteelliseksi. Seuraavat otsikot nousivat keskustelussa pinnalle:

- markkinoinnin ja IT:n välinen yhteistyö; onko digitaalinen aineistonhallinta loppujen lopuksi kumman tontilla, vai pitäisikö välissä olla yhteinen työmaa

- muutoksen johtaminen; miten digitaalinen aineistonhallinta saadaan jalkautumaan yrityksissä toimivaksi ytimeksi siten, että yritys ottaa itse vastuulleen aineistot, ja rakentaa toimivan infran ytimen ympärille

- metadata, taksonomia; mitä tietoa kuviin ja aineistoihin liitetään, ja miten se luokitellaan loogiseksi kokonaisuudeksi, joka hyödyttää käyttäjiä

- oikeuksien hallinta; miten varmistetaan, että kaikki materiaali on sellaista, johon on käyttöoikeudet ja kuinka sitä valvotaan

- markkinoinnin ROI; miten digitaalisen aineistonhallinnan säästöjä mitataan, ja kuinka paljon sitä todellisuudessa tehdään

Otsikkotasolla kysymys on pääsääntöisesti alla olevan prosessin mukainen:

1. plan, ideate, create
2. manage, distribute, localize
3. produce, consume
4. analyse, archive

Kun mitä tahansa osa-aluetta lähdetään syventämään, saadaan luotua monta työpaikkaa.

Keskusteluissa tuli monesti esille termi DAM industry. Itse kuulin sen ensimmäisen kerran tällä kertaa. Kuvatkoon sekin laajuutta, joka asian ympärillä jo toimii. Jäin itse miettimään, minkä teollisuuden alle se voisi Suomessa kuulua. En keksinyt sitä vielä, mutta kysymys on mielenkiintoinen.

Yksi mielenkiintoinen näkökulma nousi myös esille; content is new gold. Siis esim. yrityksille aineistojen johtaminen on todella rahanarvoinen omaisuuserä. Miten yrityksen arvoon voidaan vaikuttaa, kun materiaalin säilytys ja jakelu on organisoitu yhdistettynä asiakasdataan. Seuraava ajatus on se, että kuinka sisällöllä luodaan uutta liiketoimintaa. Tätä mietitään kuumeisesti kaikkialla, varsinkin sanomalehtipuolella.

Paljon uusia ajatuksia, tuttavuuksia ja inspiraatiota tarttui matkaan. Toivottavasti ensi vuonna DAM Lontoon osanottajissa nähdään myös suomalaisia ja ruotsalaisia osanottajia. Suosittelen tapahtumaa erityisesti markkinoinnista vastaaville henkilöille. Myös hyvät caset julkaisutuotannon puolelta kannustakoon printti- ja julkaisutuotantoväkeä kehittämään uusia liiketoimintamalleja.
 



keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Kuka on henkilö IT:n ja markkinoinnin välissä?

Yleensä siellä ei ole ketään. Koko ajan tutkiessani ja tutustuessani asioihin syvemmin, löydän uusia näkökulmia. Pitkään aikaan paras graafi osui juuri käsiini, ja siitä ajattelin jakaa ajatukseni.

Kokemukseni mukaan yrityksissä, joissa on käytössä ulkoinen digitaalinen aineistonhallinta, IT ei juurikaan osallistu projekteihin. Jos markkinointi taas hankkii mainostoimistolta suunnittelua digitaalisten markkinointiprojektien toteuttamiseen, osallistuuko IT niihin. Harvemmin.

Kuitenkin olemme jo vauhdilla matkalla siihen, että markkinoinnin ja viestinnän teknologiat kasvavat räjähdysmäisesti. Erilaiset web-, facebook-, iPhone- ja  Android applikaatiot alkavat olla arkipäivää. Niiden lisäksi tulevat sisäiseen käyttöön tarkoitetut, eri palveluntarjoajien toimittamat, työtä helpottavat työkalut. Lisäksi tarjolla ovat markkinoinnin analytiikan ratkaisut, sekä markkinoinnin prosessien ratkaisut.

Sähköinen markkinointi vaatii myös CRM:n tiedot, jolloin ollaan osa myynnin prosesseja. Näin ollen sekä markkinoinnin, viestinnän ja myynnin vuoropuhelu alkaa olla entistä merkityksellisempää. Kohdennettu markkinointi on tarkoitettu yksinkertaisesti lisäämään myyntiä, kuten kaiken muunkin markkinoinnin tehtävänä toki on.

Kysymys on asiakaskokemuksesta, sen hyödyntämisestä myynnissä, sekä asiakkaan sitouttamisesta tuotteisiin ja palveluihin. Siis myyntikin tarvitsee entistä enemmän markkinoinnin tukea selviytyäkseen kilpailussa.

Palvelujen tarjoajat katsovat maailmaa jokainen omasta näkökulmastaan, ja siksi asiakkaan vastuulle jää kokonaisuuden hahmottaminen ja kokoaminen. Onko tämä maailma IT:lle kuuluva, vai markkinoinnin johdon vastuualuetta? Ja nähdäänkö kokonaisuus yrityksissä ja niiden markkinoinnissa?

Esimerkkinä Apple, jolla on loistavaa IT osaamista, on tuottanut teknologiaa, joka ei ole IT osaamista, vaan tuotekehitystä. Sitä digitaalinen markkinointi parhaimmillaan on.

Teknologia ei ole itsetarkoitus, mutta se on tämän päivän markkinoinnin, viestinnän ja myynnin DNA.

Siis kenen kuuluisi olla IT:n ja markkinoinnin välissä? Paras vastaus, jonka olen löytänyt tähän mennessä, on Markkinoinnin teknologian asiantuntija. Kuinka monesta yrityksestä sellainen löytyy?

tiistai 14. helmikuuta 2012

Egologinen myyntityö

Tämän päivän myyntityö monella alalla on muuttunut egologiseksi myyntityöksi. Minun menestymiseni on tärkeämpää kuin asiakkaani menestyminen. Minulla on tuote tai palvelu, jonka avulla teen hyvän tuoton itselleni. Yritykseni menestyminen perustuu jatkuvaan kasvuun, ja se ajaa minua myyymään enemmän, joskus jopa hinnalla millä hyvänsä. Haluan "palvella" asiakastani hyvin, mutta itseasiassa haluan päästä asetettuun budjettiini. Hyvä.

Yritysten tärkein tehtävä on kautta aikojen ollut tuottaa omistajilleen voittoa. Minulla ei ole todellakaan mitään tätä ajatusta vastaan, päinvastoin, se pitää liikkeessä ja mahdollistaa tarvittavan kasvun.

Mihin enemmänkin haluan kiinnittää huomiota on se, voiko asiakas luottaa siihen, että myyjä ajattelee asiakkaansa menestymistä. Räikeä esimerkki maailmalta on esimerkiksi Yhdysvalloista lähteneet roskalainojen myynnit. Annetaan maksukyvyttömille asiakkaille asuntolainoja, paketoidaan ne kauniisiin paketteihin, ja myydään ne edelleen lupauksella hyvistä tuotoista. Ei välitetä siitä, mitä ravintoketjun toisessa päässä tapahtuu, minä sain tuottoni.

Se, miten maailma toimii, muodostaa myös aina mahdollisuuden käyttää tilannetta hyväkseen. Kurssit nousevat ja laskevat minusta ja tekemisistäni huolimatta. Olenko silloin hereillä, kun jotain tapahtuu, ei ole keneltäkään pois. Jos taas aiheutan jotain sellaista, joka on tällaista egologista myyntityötä, kuten esimerkiksi tarpeeksi kaukaa haettu TJ Groupin anti, sillä on lyhyet jäljet ja pitkät varjot.

Koska maailma on täynnä kaikkea, uuden tuottamisella täytyy olla jokin elämää helpottava, viihdyttävä tai tuottava lisäarvo. Se kiinnostaa. Niitä asioita maailmassa tarvitaan aina. Niitä innovaatioita mahtuu maailmaan.

Kun tästä lähtökohdasta mietitään sitä, mitä ollaan tekemässä, tuloksetkin kasvaa. Ajatus ohjautuu väkisin siihen, mitä voin tuottaa asiakkaani menestymisen eteen. Silloin täytyy olla kiinnostunut asiakkaan ajatuksista, arvostuksista, liiketoiminnasta ja siitä, miten siinä voisi tuottaa arvoa. Arvo syntyy molemmille tätä kautta.

Egologisen myyntityön harha on helppo synnyttää varsinkin uraansa aloitteleville. On helppo luoda visio siitä, mitä enemmän myyt, sitä paremmat bonukset keräät. Se ei koskaan saisi olla ensisijainen ajatus. Jos oma mindset rakentuu tästä ajatuksesta käsin, asiakkaiden luottamusta siihen, että ajattelet heidän parastaan ei synny. Asiakas vaistoaa, ostaa jos kertaluontoisesti tuntuu houkuttelevalta, mutta kumppanuuteen siinä eivät eväät riitä.

Jospa myyntijohdon mittaristoon lisättäisi kohta; miten aiot tuottaa lisäarvoa asiakkaallesi, se voisi ohjata ajatusta oikeaan suuntaan. Se mitä halutaan, täydentyy sillä, miten aiot sen tehdä. Se vaatii pohdintaa, tutustumista asiakkaaseen ja vaatii aidosti muutakin kuin myyntimiehiltä helposti irtoavia  kommentteja päästäkseen eroon typeristä raporteista. Ei väliä sillä, kirjoitetaanko niitä pohdintoja paperille, pääasia on se, että se ohjaa ajattelua.

Tulos seuraa aina hyvästä työstä, ja vieläpä hyvä tulos.

keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Luovuutta peliin

Viime aikoina olen jatkuvasti törmännyt aiheeseen kirjojen, lehtiartikkeleiden tai kuulemieni luentojen muodossa. En varsinaisesti ole etsinyt aihetta, mutta toistuvasti se tuodaan eteeni muodossa tai toisessa. Siis sillä on merkitystä.

Luova työ on jokaisen ulottuvilla. Kysymys on johtamisesta, asenteesta, suhtautumisesta, silmien avaamisesta, asioille avautumisesta ja luottamisesta. Luin juuri innostavaa kirjaa muutaman vuoden takaa, Luovan luokan esiinmarssi, jonka kirjoittajan, talousmaantieteilijä Richard Floridan mukaan kaikkein olennaisinta taloudessa on luovuus.
Floridan mukaan organisaation tärkeimmäksi tavoitteeksi tulee vaalia työntekjöiden luovuutta.
Vain siitä yksinkertaisesta syystä, että he tuottavat talouteen lisäarvoa. Luovuudesta tulee innovaatiot, ja sitä kautta luovuudesta seuraa talouskasvua.

Miten siis olla luova? Onko se kaikkien ulottuvilla, vai harvojen etuoikeus? Edellä kirjoitin, että se on kaikkien ulottuvilla, siis katsotaan aihetta tarkemmin.

Aina kun ratkot ongelmaa, kirjoitat, teet asiakkaalle ratkaisumallia, myyt jotain asiakkaan tarpeeseen, haluat vaikuttaa toiseen, tai haluat parantaa jotain olemassa olevaa asiaa, teet luovaa prosessia. Luovuudessa on kysymys näkökulman muuttamisesta, tai katsomista asioita uudesta kulmasta. Suurin osa meistä tekee luovia ratkaisuja jatkuvasti, ja lähes jokaisen työ vaatii luovuutta jatkuvasti. Siis mielenkiintoista ei niinkään ole se, kuinka olisin luova, vaan ennemmin se, mikä minua estää olemasta sitä.

Tässä muutamia ajatuksia luovuuden tukahduttamisesta, jota itse itsellemme teemme.

1. Oikean ratkaisun löytäminen

Usein huonoin puoli muodollisessa koulutuksessa on se, että keskitytään koulutuksen tuomaan oikean vastauksen löytämiseen tiettyyn kysymykseen tai ongelmaan. Tällainen lähestyminen auttaa meitä toki kommunikoimaan ryhmässä, ja varsinkin saman alan ihmisten parissa, mutta se ei välttämättä edistä luovuutta suhteessa ongelman ratkaisemiseen.

Onkin hyvä tunnustaa, että yleensä ratkaisumalleja on monia, ja niille kaikille olisi hyvä antaa tilaa organisaatiossa, ja ennen kaikkea sallia ne vaihtoehtoina. Poikkitieteellinen ajattelu on lämpimästi suositeltavaa, koska saman alan sisällä degeneroidutaan alan ajatteluun. Siksi tarvitaan niitä, jotka osaavat kysyä miksi, silloin kuin kukaan muu ei enää osaa sitä kysyä.

2. Looginen ajattelu

Maailma on kaoottinen ja epäselvä, ja kaiken lisäksi monesti epälooginen. Siinä missä kriittinen ajattelu ja sen taidot perustuvat logiikkaan, luova ja innovatiivinen ajattelu eivät.

Kommunikoitaessa on kuitenkin hyvä hakea jokin ankkuri puheelle, jotta myös muut voivat myös ankkuroida oman mielensä ajatukseesi. Mitä jos kokeilisit hillitä oman mielesi luovuutta rajoittavaa logiikkaa sillä, että voisit ajatella metaforien kautta. Metaforan voima on siinä, että kommunikoinnissa se hyväksytään ikäänkuin totuutena, jota ei tarvitse kyseenalaistaa. Se on ikäänkuin yleisesti hyväksytty kielikuva, jolle ei tarvitse etsiä vaihtoehtoja. Ja se selkiyttää myös omaa ajattelua.

3. Ohjeiden noudattaminen

Meillä on "hienostunut" tapa noudattaa älyttömiltäkin tuntuvia ohjeita. Varmasti jokainen on törmännyt tilanteeseen, jossa tehdään jotakin siksi "kun meillä on aina tehty näin", vaikka se ei edes toimisi.

Ihmisillä on taipumus ihailla kapinallisia, niitä, jotka uskaltavat sanoa oman näkemyksensä, ja pysyä sen takana. Millainen kapinallinen sinä voisit olla?

4. Käytännöllisyys

Käytännöllisyys, kuten myös loogisuus, on todellinen hyve monissa toiminnan tilanteissa, mutta on myös monesti esteenä innovatiivisille ideoille. Jos pääsi sisällä asuu innovaattori tai taiteilija, siellä asuu myös päätoimittaja. Yritä estää tätä järjen lähettilästä avaamasta suutaan, ennen kun on sen aika.

On hyvä käyttää aikaa ajattelemalla riittävän kauan ja usein kysymystä - mitä jos? Ja sitten antaa ajatusten lentää sinne minne lentävätkään. Voit huomata keksiväsi jotain sellaista, mitä et muuten olisi keksinytkään.

5. Work hard and play hard

Mielen leikki on hyvä tapa stimuloida luovaa ajattelua. Myös työnteko voisi olla mielen leikkiä. Ja sitä se juuri onkin luovalle työntekijälle.

6. Vakavastiotettavuus

Sivistyneeseen käytökseen ja toimintaan kuuluu tietynlainen laumasieluisuus. Sen avulla kuulutaan johonkin yleisesti hyväksyttyyn viiteryhmään. Voisitko kuitenkin antaa itsellesi luvan irroitella? Miten henkisesti ravitsevaa meille jokaiselle voisi olla edes joskus hovinarrin rooli. Hovinarri oli se henkilö, jolla oli oikeus sanoa huumorin varjolla tosiasioita ilman seurauksia kuninkaallisille ja päättäjille. Siis entisajan  eräänlaisia"konsultteja", joilla oli lupa sanoa epäkohdista. Eikö olisi mukavaa, kun tällainen käytös sallittaisi myös organisaatioissa ilman seurauksia.

7. Kaaoksen hyväksyminen

Rationaalinen ajattelu ohjaa meitä luokittelemaan ajatuksiamme ja jäsentämään niitä. Vaikka ymmärrämme, että joissain tilanteissa se ei toimi, mielemme silti tekee sitä. Se antaa tunteen hallinnasta. Luovuus on kuitenkin kaaosta, ja sen sietämistä tavalla tai toisella. Kaaos antaa ikäänkuin edun niin kauan kun sitä ei ala elää. Kaaoksesta syntyy innovaatioita.

8. Väärässä olemisen ja virheiden pelko

Yritämme usein olla oikeassa, vaikka virheet opettavat eniten. Vanha vertaus Thomas Edisonista, joka oli väärässä 1 800 kertaa, ennen hehkulampun keksimistä. Ensin olisi hyvä kokeilla ideaa, katsoa miten se toimii, ja vasta sitten tuomita se, ja kokeilla jotain muuta. Mikä on pahinta mitä sinulle voi tapahtua, jos oletkin väärässä?

9. Luovuuden herättäminen

Oman luovuuden kieltäminen on oman ihmisyytensä kieltämistä. Me kaikki olemme rajattomasti luovia ihmisiä. Se, mitä usein luomme, on rajat omalle luovuudellemme ja ajattelullemme. Jos jatkuvasti toistat itsellesi ohjelmoinnin, että et ole luova, et sitä myöskään ole.

Olet rajattoman luova ihminen, mutta harhaluulojesi vanki. Kun karsit itsesi tai muiden asettamat esteet tieltäsi ja mielestäsi, voit aloittaa matkan omaan luovuuteesi ja sen löytämiseen. Onnea matkaan!

lauantai 17. joulukuuta 2011

Erotutko kilpailijoistasi?

Markkinointi-instituutti opetti edeltäjänsä Myynti- ja mainoskoulun nimissä 1930 -luvulla myymisestä seuraavaa: ”Meidän päivinämme, ankaran kilpailun ja taistelun päivinä, ei enää voiteta asiakkaita eikä saavuteta heidän luottamustaan myymälässä yksin myyjän käsityömäisten tavarain jakelutehtävien näppärällä suorittamisella, vaan vaaditaan myyjältämme jo paljon, vaaditaan ymmärrystä ja älyä, vaaditaan ennen kaikkea, että hän täydelleen hallitsee lajirunsaudeltaan jo sangen laajaksi paisuneen tavaratuntemuksen sekä vaaditaan lisäksi, että hän on hyvä ihmistuntija. Tavaratuntemus ja asiakastuntemus ovatkin juuri ne aineet, joiden ympärille koko uudenaikaisen myyjäkoulutuksen tulee rakentua…” 

Niin. Mikä onkaan tilanne lajirunsaudeltaan yli 80 vuotta myöhemmin. Mielestäni tuo teksti pitää sisällään suuren ikuisen totuuden. Tuntea tuotteensa, ja osata sovittaa se asiakkaan tarpeeseen. Vielä pitäisi erottua kilpailijoistaan, esimerkiksi palvelun avulla. Mistä yritys voisi rakentaa erottuvuuteen omat menestystekijänsä? Mikä osuus luovuudella on? Me voimme rakentaa luovia ratkaisuja asiakkaidemme menestyksen varmistamiseksi. 

Olen itse toiminut pitkään kirjapainoalalla, ja tunnen alan sekä sen haasteet varsin hyvin. Tarvitaan tutkimustyötä sekä uusia innovaatioita - kyllä, mutta mitä olemassa olevasta tarjonnasta onkaan ammennettavissa asiakkaiden hyväksi. Muistetaan, että paperi on edelleen oiva käyttöliittymä, eikä paraskaan verkkopalvelu voi sitä korvata. 

Alaa tutkiessani olen ymmärtänyt, että Eurooppalaisen painoteollisuuden kilpailukyvyn suurimmat uhat ovat yritysten johdoissa strategian puute, ikääntyminen, pienet organisaatiot, sekä haasteet Aasian tuonnille. Tarvitaan siis luovuutta, keskusteluja asiakkaiden liiketoiminnan haasteista, erikoistumista, erottautumista muista, sekä oman alueen löytämistä ja sen esille tuontia markkinoinnin ja myynnin keinoin. Hakeutumista niille sinisille merille. Yleensä paras ratkaisu ei ole hintakysymys.

Paperi ja kartonki, niiden lukemattomat käyttötavat, painomenetelmät, materiaalit, jälkikäsittelytavat muodostavat todella mielenkiintoisen maailman. Näistä varmasti löytyy ratkaisuja asiakkaiden liiketoimintoja edistämään. Tänä päivänä vielä yhdistettynä verkon tuomiin mahdollisuuksiin, voidaan luoda aivan uudenlaisia toimintamalleja ja tuotteita.


Mitä nämä ratkaisut sitten ovat? Ohjeena voin vain todeta, että kuunnelkaa asiakkaitanne, ennenkaikkea heidän liiketoimintansa haasteita, ja käyttäkää luovuuttanne siitä käsin. Palkkasihan eräskin elintarviketeollisuuden yritys luovan johtajan itselleen.

Oma ajatteluni ja toimintani ei toki rajoitu vain kirjapainoihin, edellä kuvattu toimikoon käytännön esimerkkinä. Missä tahansa toimialalla voidaan löytää vastaavia toimintamalleja.

Usein meidän toimintaamme ohjaavat liikaa budjetit, yleinen toimintatapa, alan mallit, sekä oma toimintatapamme ja yrityskulttuurimme. Uskallammeko tai osaammeko tulla siitä laatikostamme ulos, jonka ulkopuolella todellinen menestyminen meitä odottaa.  

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Miten digitaalisella aineistonhallinnalla rakennetaan kilpailuetuja?

Miten digitaalinen aineistonhallinta liittyy kilpailuetujen rakentamiseen?

Tämän päivän pirstaloitunut markkinoinnin kenttä tarkoittaa yrityksen näkökulmasta sitä, että tarvitaan sisältöjä ja materiaaleja, joita voidaan hyödyntää eri medioissa eri muodoissa. Kaikki markkinointi ja viestintä lähtee sisällöstä ja sitä kautta aineistoista.
- Onko yritys esillä sosiaalisessa mediassa?
- Tuottaako yritys verkkosivustoja, jotka päivittyvät ajantasaisilla kuvamateriaaleilla?
- Harjoittaako yritys sähköistä suoramarkkinointia, joka hyödyntää tietokantoja yhdessä kuvamateriaalin kanssa?  
Tämän päivän maailmassa aineistojen tulee olla nopeasti löydettävissä, hyödynnettävissä ja jaettavissa missä päin maailmaa tahansa.

Mitä itse asiassa on digitaalinen aineistonhallinta, digital asset management? Se on tapa hallinnoida järjestelmän avulla yritysten digitaalista omaisuutta; kuvia, videoita, taittoja, esityksiä ja muita jaettavaksi ja hyödynnettäväksi tarkoitettuja materiaaleja. Sitä voidaan kuvata selkärangaksi, jonka ympärille rakentuu keho.

On varsin tavallista, että yrityksen rahalla ostettu, välivaiheeksi mielletty, digitaalinen omaisuus lojuu CD/DVD -levyillä, kovalevyillä, sähköposteissa, mainos- tai viestintätoimiston arkistoissa, tai reprojen ja painojen arkistoissa. Kaikki materiaali on siis näennäisesti tallessa. Mikäli aineistoja ei hallinnoida järjestelmällisemmin kuin edellä kuvattu, se aiheuttaa etsimisestä aiheutunutta ajan hukkaa, ja mahdollisesti aineiston uudelleen työstämistä, ja sitä kautta sekä ajan että rahan menetystä yrityksille.

Ongelmaksi asia muodostuu, kun materiaaleilla pitäisi tehdä jotain. Onko mahdollisesti yhteistyökumppani vaihtunut, tai talon sisällä olevat henkilöt tai heidän toimenkuvansa vaihtuneet? Mistä silloin löydetään tarvittava ja asiaan liittyvä aineisto? Usein se teetetään uudelleen luottokumppanin kanssa. Ja luottokumppani saa laskuttaa, koska tehdystä työstä kuuluukin maksaa.

Digitaalinen aineistonhallinta ei tee itse mitään, se ei poista arkistointityötä yritykseltä, päin vastoin, se hyvin hoidettuna lisää työtä - ensi silmäyksellä. Se on verrattavissa siihen, että siivotaan kaapit, ja järjestellään kaikki paikalleen. Sen jälkeen ei tarvitse etsiä, kun kaikilla tavaroilla on sovitut paikat. Puhumattakaan niistä tilanteista, joissa uusien ihmisten pitäisi löytää jotain, ja he eivät edes tiedä, mistä kaapista mitäkin pitäisi etsiä. Mutta siinä vaiheessa se jo säästää aikaa, kun materiaalit on järjestyksessä ja selkeästi luokiteltuna.

Ennen oli toisin. Oli painetut esitteet, joiden filmit olivat arkistoitu painoissa. Nyt kaikki sisältö on digitaalista, heti hyödynnettävissä ja jaettavissa. Näin ollen olisi toivottavaa, että se olisi myös heti löydettävissä. Nopeus ja säästöt muodostavat yhdessä jo varsin hyvän kilpailuedun, puhumattakaan siitä, kuinka montaa asiakasta voi palvella ajantasaisella informaatiolla. 

Paraskaan mainos- tai viestintätoimistokumppani ei ole brändinvartijan roolissa se, jolle pitäisi antaa valtakirjaa tämän omaisuuden "omistamiseen". Yrityksen tulee itse huolehtia omistamastaan aineistosta, ja antaa valtuudet sen käytölle niille, kenen kanssa kulloinkin toimitaan.

Digitaalinen aineistonhallinta (DAM) on väline, ei päämäärä tai itsetarkoitus. Päämäärä pitäisi olla yrityksen kilpailuetujen rakentaminen digitaalisen aineistonhallinnan avulla.

tiistai 22. marraskuuta 2011

Oletko miettinyt oman yrityksesi kilpailuetuja?

Mikä on asiakkaalle merkityksellistä? Oman kokemukseni mukaan asiakas kertoo sen kysyttäessä.  Tarkoittaako se sitä, että meidän täytyisi muuttaa radikaalisti omaa toimintaamme lähemmäksi kilpailijan toimintaa? Ei, mutta voimme muuttaa omaa viestintäämme sellaiseksi, että asiakas löytää sieltä ne arvostamansa asiat, ja ovat niiden vuoksi valmiita yhteistyöhön kanssamme, ja oma myyntimme kasvaa. Omien vahvuuksien ymmärtäminen ja niiden kommunikoiminen on paras keino tehdä hyvää myyntiä.

Olen saanut viime vuodet tehdä mielenkiintoista työtä sekä kilpailuetujen löytämisen että niistä kommunikoinnin kanssa. Mielenkiintoiseksi asian tekee se, että yrityksillä on valtava potentiaali omassa toiminnassaan tässä ja nyt, ilman suurempia investointeja. Jos perusliiketoiminta on kunnossa, sieltä on vaan löydettävä se, mikä asiakasta puhuttelee.

Eräässä projektissani yritys oli investoinut tekniikkaan, jonka oli havainnut hyväksi ja hyödylliseksi asiakkailleen. Sen myynti ei vaan sujunut toivotulla tavalla, vaikka järjestelmää oli tarjottu  asiakkaille osana muuta yrityksen liiketoimintaa.

Alalla on kilpailua, ja lähdimme yhdessä miettimään, mikä erottaa tämän yrityksen palvelut muista kilpailijoista. Löysimme asiakkailta tehdyn peruskartoituksen jälkeen asiakkaiden ymmärrykseen ja arvostuksiin liittyviä asioita. Sen jälkeen sovitimme palautteen yhteen yrityksen tuotteen ominaisuuksien kanssa. Löysimme näin alueen, jolla ei ole kilpailua lainkaan.

Ratkaisu löytyi siis sieltä, että ensin ymmärrettiin asiakkaiden ajatukset sekä oma ainutlaatuisuus valitulla alueella. Sen jälkeen muokattiin oma myyntipuhe puhuttelevammaksi.

Yllä oleva on vain yksi esimerkki siitä, kuinka kilpailuetuja luodaan aidolla dialogilla asiakkaan kanssa, kuuntelemalla ja ymmärtämällä. Sen jälkeen sovitetaan kuullun ymmärtäminen omaan viestiin, ja kommunikoidaan se asiakkaille takaisin. Liian usein myyjä myy ominaisuuksia, joita luulee asiakkaan arvostavan.

Hyvä lähtökohta myyvän yrityksen ajattelutavaksi on se, että asiakas ratkoo omaan liiketoimintaansa liittyvät ongelmat, ja ne jotka myyvät, ratkovat asiakkaan puolesta ne ongelmat, jotka ratkaisevat asiakkaan liiketoiminnan haasteita. Pääasiallisesti ne ovat joko säästöjä tai hyötyjä.

Neuvottelutaidon valmennuksissa on mielenkiintoista todeta, kuinka paljon tietoa vaihdetaan. Ei lainkaan tarpeeksi. Vaikka valmennuksessa kyse on ns. laboratorio-olosuhteista, tosielämän tiedonvaihto on monesti vielä vähäisempää.

Oletko miettinyt oman yrityksesi kilpailuetuja? Miksi asiakas haluaisi tehdä juuri sinun yrityksesi kanssa yhteistyötä?